Gabriel Suovanen

Vocals, Musical Artist

1974 –

92

Who is Gabriel Suovanen?

Gabriel Eerikki Suovanen on ruotsalainen oopperalaulaja. Hän syntyi suomalaisvanhempien esikoisena. Hän on äänialaltaan baritoni. Hän opiskeli laulua Sibelius-Akatemiassa vuosina 1993−1994, suoritti loppututkinnon Tukholman oopperakoulussa vuonna 1998 ja on menestynyt useissa laulukilpailuissa. Vuonna 1998 hän voitti Timo Mustakallio -laulukilpailun ja vuotta myöhemmin hän sai kolmannen palkinnon kansainvälisessä Mirjam Helin -laulukilpailussa. Vuonna 2000 hänelle myönnettiin Karita Mattila -palkinto. Kaudella 1997–1998 Suovanen oli Ruotsin Radion nimikkosolisti ja teki radiolle useita konsertti-, resitaali- ja studionauhoituksia.

Kesällä 2000 Suovanen lauloi nimiroolin Helsingin Olympiastadionilla kantaesitetyssä Tuomas Kantelisen Paavo Nurmi -oopperassa. Hän on vieraillut säännöllisesti Suomen Kansallisoopperassa.

Savonlinnan Oopperajuhlilla Suovanen on laulanut Valentinin roolin Gounod’n oopperassa Faust vuosina 1999−2000, Puccinin Turandotin Pingin roolin 2003−2005 ja Mozartin Taikahuilun Papagenon kesällä 2006. Muita hänen tärkeitä roolejaan ovat olleet muun muassa Andrej Kovrin Nordgrenin oopperassa Den svarte munken sekä nimiroolit Mozartin Don Giovannissa ja Aulis Sallisen Kullervossa. Hän on esiintynyt Georg Ots -konserteissa Sinfonia Lahden kanssa Sibeliustalossa Lahdessa.

We need you!

Help us build the largest biographies collection on the web!

Born
Feb 8, 1974
Also known as
  • Suovanen, Gabriel

Submitted
on July 23, 2013

Citation

Use the citation below to add to a bibliography:

Style:MLAChicagoAPA

"Gabriel Suovanen." Biographies.net. STANDS4 LLC, 2024. Web. 29 Mar. 2024. <https://www.biographies.net/people/en/gabriel_suovanen>.

Discuss this Gabriel Suovanen biography with the community:

0 Comments

    Browse Biographies.net