Anna Hanski

Musical Artist

1970 –

 Credit »
37

Who is Anna Hanski?

Anna Milanja Hanski on suomalainen iskelmälaulaja. Hänen tunnetuimpia kappaleitaan ovat muun muassa ”Tunteisiin”, ”Jos et sä soita” ja ”Sanat pienetkin”.

Vuonna 1993 Hanski levytti englanninkielisen albumin Gypsies & Indians yhdessä laulaja-lauluntekijä Lee Hazlewoodin kanssa. Jo tätä ennen Hanski oli levyttänyt useita Hazlewoodin kappaleita suomeksi, joista tunnetuin on Hazlewoodin ”Kotiviini”, jonka Nancy Sinatra teki kuuluisaksi. Anna Hanski esitti kyseisen kappaleen suomeksi vuonna 1990 Vilperin Perikunnassa soittaneen ja laulaneen Pekka Kaasalaisen kanssa. Kyseinen kappale on myös Lee Hazlewoodin kanssa englanniksi esitettynä duettona em. Gypsies & Indians-albumilla.

Hanskin uran valovoimaisimmat vuodet ajoittuivat 90-luvun alusta puoliväliin, jolloin hän oli Ensio Musicin leivissä. 90-luvun puolivälin jälkeen hän siirtyi Fazer Recordsille, joskin levytti siellä vain kaksi albumia. Fazer-kauden jälkeen Anna teki kaksi levyä BMG Finland/SonyBMG:lle vuosina 1999 ja 2006. Loppuvaiheen pitkät julkaisutauot selittyvät ainakin osittain perheenlisäyksellä.

We need you!

Help us build the largest biographies collection on the web!

Born
Sep 6, 1970
Also known as
  • Hanski, Anna

Submitted
on July 23, 2013

Citation

Use the citation below to add to a bibliography:

Style:MLAChicagoAPA

"Anna Hanski." Biographies.net. STANDS4 LLC, 2024. Web. 5 May 2024. <https://www.biographies.net/people/en/anna_hanski_1970>.

Discuss this Anna Hanski biography with the community:

0 Comments

    Browse Biographies.net