Veikko Tuomi

Musical Artist

1924 – 1992

55

Who was Veikko Tuomi?

Vieno Veikko Tuomi oli suomalainen muusikko, iskelmälaulaja, -säveltäjä ja -sanoittaja. Hänen lempinimensä oli ”Panelian satakieli”. Ensimmäisten vuosiensa levytykset Tuomi teki Levytukku-yhtiön Triola-levymerkille, kunnes hän siirtyi levyttämään PSO:lle.

Tuomi aloitti muusikonuransa 1930-luvulla soittamalla banjoa. Laulajanura alkoi jatkosodan viihdytyskiertueilla, mikä johti Kauko Käyhkön järjestämään koelaulutilaisuuteen. Ensilevytykseksi valittiin valssi ”Alla Espanjan taivaan”. Tuomen läpimurtokappale oli vuonna 1950 levytetty tango ”Satu ruskeista silmistä”. Hyvin menestyivät myös tuon ajan tangot ”Vanhan vaahteran laulu” ja ”Kotiseutuni”. Tuomi levytti tangon ”Satu ruskeista silmistä” uudelleen ”tangokuumeen” aikana vuonna 1964. Hän teki 1970-luvulla kolme albumia Pauli Granfeltin yhtyeen kanssa; niillä oli mukana paitsi täysin uusia levytyksiä, myös uusia versioita hänen vanhoista levytyksistään, mm. tangosta ”Kotiseutuni” ja valssista ”Lehdetön puu”. ”Kotiseutuni”-albumi vuodelta 1975 oli Tuomen 25-vuotistaiteilijajuhlalevy.

Vuonna 1953 julkaistu kappale ”Lehdetön puu” saavutti kultalevy-rajan 30 000 kpl mutta Levytukku ei jakanut siitä kultalevyä ja Tuomi ei koskaan saanut kultalevyä.

We need you!

Help us build the largest biographies collection on the web!

Born
Mar 24, 1924
Also known as
  • Tuomi, Veikko
Died
Jan 11, 1992

Submitted
on July 23, 2013

Citation

Use the citation below to add to a bibliography:

Style:MLAChicagoAPA

"Veikko Tuomi." Biographies.net. STANDS4 LLC, 2024. Web. 7 May 2024. <https://www.biographies.net/people/en/veikko_tuomi>.

Discuss this Veikko Tuomi biography with the community:

0 Comments

    Browse Biographies.net