Verneri Pohjola

Musical Artist

1977 –

 Credit »
38

Who is Verneri Pohjola?

Juho Verneri Pohjola on suomalainen trumpetisti. Hän julkaisi ensimmäisen oman levynsä Aurora vuonna 2009. Jo ennen levyn julkaisua hän oli kiertänyt Yhdysvalloissa, Australiassa ja Euroopassa sekä julkaissut kaksi levyä yhtyeensä Ilmiliekki Quartetin kanssa. Pohjolan toinen oma levy Ancient History julkaistiin vuonna 2012.

Pohjola aloitti trumpetinsoiton vasta viisitoistavuotiaana. Hänet valittiin Pori Jazzin vuoden nuoreksi muusikoksi 2004 ja Jazzrytmit-lehden kriitikkoäänestyksen vuoden muusikoksi ja trumpetistiksi samana vuonna. Hän on saanut useita palkintoja myös Ilmiliekki Quartetin kanssa. Pohjolan muita yhtyeitä ovat Quintessence, Q-Continuum ja Silvio, jossa hän soittaa rumpuja.

Pohjola on vieraillut myös Warp!- ja UMO-kokoonpanoissa. Lisäksi hän on soittanut muun muassa Pekka Pohjolan, Jukka Gustavsonin, Tuomo Prättälän, Kerkko Koskisen ja Kitkerien Neitsyiden levyillä sekä Lasse Mårtenson -tribuuttiorkesterissa ja Anna Politkovskajan muistokappaleessa. Hän tekee lastenmusiikkia Kalapojat-nimisessä kokoonpanossa. Pohjola on opiskellut trumpetinsoittoa Sibelius-Akatemian jazzmusiikin osastolla.

Trumpetisti Verneri Pohjola sävelsi iltasoiton Espoon keskukselle, jota soitetaan joka ilta läpi kesän Espoontorin tornista. Teos on noin kahden minuutin mittainen. Teos on tehty Espoon kaupunkisuunnittelukeskuksen tilauksesta Helsingin World Design Capital -vuoden kunniaksi. Teoksen ensiesitys oli keskiviikkona 30. toukokuuta 2012, kun Pohjola soitti sen Espoonsillalla ja Valatorilla.

We need you!

Help us build the largest biographies collection on the web!

Born
Dec 23, 1977

Submitted
on July 23, 2013

Citation

Use the citation below to add to a bibliography:

Style:MLAChicagoAPA

"Verneri Pohjola." Biographies.net. STANDS4 LLC, 2024. Web. 7 May 2024. <https://www.biographies.net/people/en/verneri_pohjola>.

Discuss this Verneri Pohjola biography with the community:

0 Comments

    Browse Biographies.net