Kirmo Lintinen

Composer

22

Who is Kirmo Lintinen?

Kirmo Mauri Sakari Lintinen on suomalainen säveltäjä, pianisti ja kapellimestari.

Lintinen opiskeli pianonsoittoa jyväskyläläisen Dmitry Hintzen oppilaana v. 1976–1986, sitten Sibelius-Akatemiassa Seppo Kantosen ja Jouko Laivuoren johdolla. Hän valmistui musiikin maisteriksi jazzmusiikin koulutusohjelmasta vuonna 1997 pääaineenaan sävellys ja sovitus.

Lintinen on esiintynyt niin solistina, yhtyemuusikkona kuin kapellimestarina suomalaisissa jazz-, sinfoniaorkesteri- ja kamarimusiikkikokoonpanoissa. Hän toimi UMO:n vakituisena pianistina vuodesta 1989 ja vuodesta 1994 pääasiassa kapellimestarina sekä ohjelmistojen suunnittelijana. Lintinen on johtanut UMO:a lukuisilla kotimaan- ja ulkomaankiertueilla sekä 11 CD-taltioinnilla. Lintinen on johtanut myös monia muita kotimaisia orkestereita, muun muassa Avantia, Tapiola Sinfoniettaa ja Radion sinfoniaorkesteria. Hän on tehnyt yhteistyötä lauluyhtye How Many Sistersin kanssa ja esiintynyt usein mykkien elokuvien säestäjänä.

Vuosituhannen vaihteesta lähtien säveltäminen on ollut Lintisen päätyö.

We need you!

Help us build the largest biographies collection on the web!


Submitted
on July 23, 2013

Citation

Use the citation below to add to a bibliography:

Style:MLAChicagoAPA

"Kirmo Lintinen." Biographies.net. STANDS4 LLC, 2024. Web. 10 May 2024. <https://www.biographies.net/biography/kirmo-lintinen/m/0nht1fw>.

Discuss this Kirmo Lintinen biography with the community:

0 Comments

    Browse Biographies.net