Johanna Siekkinen

Musical Artist

1976 –

6

Who is Johanna Siekkinen?

Johanna Siekkinen on suomalainen iskelmälaulaja. Hän nousi julkisuuteen vuonna 1995, jolloin julkaistiin hänen ensialbuminsa Johanna, joka oli levytetty Hannele Laurilan johtamalle Unirecords-levymerkille. Levy-yhtiö Unirecords sai näihin aikoihin runsaasti negatiivista julkisuutta oikeudenkäynnistään Laura Voutilaisen kanssa ja julkisuudessa levy-yhtiön muutkin artistit sotkettiin mukaan jupakkaan. Siekkisen albumin kappaletta "Kesäyö" väitettiin plagiaatiksi Vaya Con Diosin hitistä "Neh na na" ja "Anteeksi"-kappaletta puolestaan Madonnan hitin "La Isla Bonita" kopioksi. Levy-yhtiö vetikin sitten albumin kokonaan pois myynnistä. Nykyisin "Anteeksi"-kappaleen säveltäjiksi onkin merkitty Ciccone-Gaitsch-Leonard.

Vuonna 1996 kakkosalbumi Tahdon sitä vastoin menestyi edellistä paremmin. Nimikappale soi MTV3:n Kesähäät-ohjelman tunnuskappaleena. Vuonna 1998 artistille myönnettiin kultalevy albumin myyntilukujen ollessa 30 000 kappaleen tienoilla.

Vuonna 1998 ilmestyneellä kolmannella ja toistaiseksi viimeisimmällä albumillaan Johanna Siekkinen toimi myös sanoittajana.

We need you!

Help us build the largest biographies collection on the web!

Born
Oct 12, 1976
Also known as
  • Siekkinen, Johanna

Submitted
on July 23, 2013

Citation

Use the citation below to add to a bibliography:

Style:MLAChicagoAPA

"Johanna Siekkinen." Biographies.net. STANDS4 LLC, 2024. Web. 7 May 2024. <https://www.biographies.net/people/en/johanna_siekkinen>.

Discuss this Johanna Siekkinen biography with the community:

0 Comments

    Browse Biographies.net