Jouko Harjanne

Musical Artist

1962 –

42

Who is Jouko Harjanne?

Jouko Antero Harjanne on toiminut Radion sinfoniaorkesterin soolotrumpetistina vuodesta 1984 alkaen. Hän opiskeli Raimo Sarmaksen oppilaana Tampereen konservatoriossa ja sai trumpetinsoiton päästötodistuksen 1982. Lisäoppia hän hankki Henri Adelbrechtin ja Timofei Dokshitserin johdolla. Harjanne toimi Tampere Filharmonian trumpetin varaäänenjohtajana 1978–1984, ja Sibelius-Akatemian sivutoimisena tuntiopettajana hän on ollut vuodesta 1988. Vuodesta 1996 hän on toiminut Lieksan vaskiviikon taiteellisena johtajana.

Harjanne sai Prahan kevään trumpettikilpailun jaetun toisen palkinnon 1987, ja hän menestyi myös Ellsworth Smith -trumpettikilpailussa saaden ensimmäisen palkinnon 1990. Lieksan vaskiviikko valitsi Harjanteen 1989 Vuoden vaskisoittajaksi.

Jouko Harjanne on esiintynyt orkesterien solistina Euroopassa, Venäjällä, Yhdysvalloissa, Etelä-Koreassa ja Japanissa. Britanniassa hän on soittanut ja levyttänyt yhdessä Kiri Te Kanawan kanssa. Harjanne on kantaesittänyt lukuisia kotimaisia ja ulkomaisia trumpettiteoksia sekä julkaissut 25 soololevytystä ja useita kamarimusiikkilevytyksiä toisten kanssa.

We need you!

Help us build the largest biographies collection on the web!

Born
Jun 21, 1962
Also known as
  • Harjanne, Jouko

Submitted
on July 23, 2013

Citation

Use the citation below to add to a bibliography:

Style:MLAChicagoAPA

"Jouko Harjanne." Biographies.net. STANDS4 LLC, 2024. Web. 7 May 2024. <https://www.biographies.net/people/en/jouko_harjanne>.

Discuss this Jouko Harjanne biography with the community:

0 Comments

    Browse Biographies.net