YOR123

Musical Artist

58

Who is YOR123?

YOR123 on saksalainen muusikko, mutta Saksan lisäksi hän on asunut myös Kiinassa ja Syyriassa ennen Suomeen muuttoaan vuonna 1999. Hänet tunnetaan mm. Rockin da Northin ja Royal Familyn perustajana. Hänellä oli myös oma levy-yhtiö nimeltä Kingsize. Nykyään hän vaikuttaa All of Us -yhtyeessä.

Yor tutustui vuonna 1996 graffitiin, joka oli ensimmäinen hip hop -elementti, josta hän kiinnostui. 2000-luvun vaihteessa hän tutustui myös tapahtumien järjestämiseen ja alkoi perustaa ulkomaalaisystäviensä kanssa useita tapahtumia Rockin da North -nimellä. Näiden tapahtumien yhteydessä esiintymis-mahdollisuutta haluttiin tarjota myös yleisölle ja kaikki halukkaat pääsivät osallistumaan open mic -iltoihin, joihin myös Yor osallistui. Tällä tavalla hän pääsi tapaamaan useita rap-artisteja ja luomaan uusia kontakteja esim. Ezkimoon ja Skandaaliin - ja pyytämään heitä mukaan Rockin da north -kollektiiviin. Yhdessä he alkoivat kerätä suomalaisia hip hop -tekijöitä yhteen.

Rockin da North -kollektiivi julkaisi yhteensä 7 singleä ja 4 albumia. Royal Family julkaisi yhteensä 2 singleä, yhden EP:n ja 2 albumia. YOR123 on ainoa henkilö, joka esiintyy jokaisella RDN- ja RF-julkaisulla.

We need you!

Help us build the largest biographies collection on the web!


Submitted
on July 23, 2013

Citation

Use the citation below to add to a bibliography:

Style:MLAChicagoAPA

"YOR123." Biographies.net. STANDS4 LLC, 2024. Web. 7 May 2024. <https://www.biographies.net/people/en/yor123>.

Discuss this YOR123 biography with the community:

0 Comments

    Browse Biographies.net